arvo, jonka saat

Valokuvaus on minulle voimakkain itseilmaisun muoto – se on yhtä aikaa helppoa, luonnollista ja vaikuttavaa. Yhden sekunnin murto-osassa otettu kuva voi kantaa mukanaan tunteita ja muistoja enemmän kuin tuhat sanaa, vaikka siinä ei olisi ääntä tai liikettä.

On totta, että kännykällä voi aina napata kuvan muistoksi. Mutta kun mukaan lisätään kuvaajan kokemus, osaaminen ja näkemys, ero on kuin aurinkoisen ja pilvisen päivän välillä – muistijälki on täysin erilainen. Kuten eräs isä sanoi nähtyään ottamani ristiäiskuvat: 

”Sun kuvissa en näytä lihavalta.”

Usein kuulee, kuinka joku haluaa säästää ja jättää kuvaajan palkkaamatta. Se on ymmärrettävää – mutta mistä oikeastaan säästetään? Ystäväni päättivät olla panostamatta hääkuvaajaan. Myöhemmin he kertoivat, ettei heillä ole lainkaan kuvia, koska ne eivät onnistuneet. Harmin paikka.

Kun säästää kuvaajassa, ei säästä palkkiossa – vaan muistoissa. Hyvä kuva ei vain tallenna hetkeä, vaan säilyttää sen kirkkaana vuosikymmentenkin jälkeen. Olipa kyseessä potretti, tapahtuma tai muu merkityksellinen hetki, jokainen kuva on kuin päiväkirjamerkintä – aikakapseli, joka ei muista väärin. Ja sen äärelle on aina hyvä palata.

Kuvaaja: Elli Alasaari, Alasaari Visuals. Editointi: Juuso Sievänen

yritys & yrittäjä

Olemassaolon ”perustelun” jälkeen on hyvä kertoa, kuka tässä oikein puhuu:

Mustaviitta Oy on yhden ihmisen vuonna 2020 perustama audiovisuaaliseen sisältöön keskittyvä yritys. Pääpaino on valokuvauksessa, mutta suuntana ovat myös video- ja audiotuotannot niin yksityisasiakkaille kuin yrityksillekin.

Firman varjoissa väijyn minä, Juuso – taiteen maisteri (Lapin yliopisto, 2022) ja monipuolinen media-alan ammattilainen. Työurani varrella olen toiminut valokuvaajana, media-alan opettajana, toimittajana, editoijana, tekstittäjänä ja potilaskuvaajana.

Yrittäjäksi ryhdyin alun perin siksi, että valokuvaus oli kysytty taito opiskelijapiireissä – niin kysytty, että siitä haluttiin jopa maksaa. Ennen opiskeluja olin ollut työttömänä ja päätin, etten halua kokea sitä enää uudestaan. Kyllä töitä tekevälle löytyy!

Nyt saan tehdä työtä, josta todella pidän – ja jota tekisin pitkälti vaikka ilmaiseksi. Huikeaa, jos mitä.

Ota siis yhteyttä, jos haluat, että tapahtumasi, henkilökuvasi – tai mitkä tahansa muut kuvat – tallentuvat niin sanotusti aurinkoisina päivinä, eivät vain pilvisinä.

Valokuvaaja, yrittäjä, AV-alan osaaja, asiakaspalvelija, taiteen insinööri.

Juuso Sievänen